Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalvelu
Kirjaudu

Matkahuolto alkaa palkita paketin nopeasta noudosta ensimmäisenä Suomessa – data paljastaa, missä pakettien kanssa viivytellään eniten

30.10.2024

Matkahuolto alkaa palkita asiakkaitaan pakettien nopeasta noudosta rahanarvoisella edulla ensimmäisenä pakettitoimijana Suomessa. Samaan aikaan Matkahuollon data kertoo, että Suomen nopeimmat pakettinoutajat löytyvät Pohjois-Karjalasta ja Pohjanmaalta, hitaimmat Uudeltamaalta ja Lapista.

Loppuvuoden pakettisesongin Black Fridayn, Cyber Mondayn ja joulun ennakoidaan jälleen näkyvän pakettiautomaateilla ja pakettipisteissä. Pakettimäärät nousevat Suomessa loppuvuodessa jopa 30 % keskimääräiseen kuukauteen verrattuna, minkä vuoksi osa pakettiautomaateista ja pakettipisteistä ruuhkautuu, vaikka eri toimijat ovat varautuneet sesonkiin huolellisesti.

Teemme kaikkemme, jotta asiakkaamme saavat pakettinsa loppuvuoden sesonginkin aikana mahdollisimman sujuvasti. Avaamme vielä sesongin alla yli 100 uutta pakettiautomaattia ja laajennamme kymmeniä nykyisiä pakettiautomaattejamme. Sesongissa pakettimäärät voivat kuitenkin olla hetkellisesti niin suuria, että suosituimmat pakettipisteemme ja pakettiautomaattimme voivat olla ajoittain täynnä”, Matkahuollon pakettiliiketoiminnan johtaja Kati Nevalainen sanoo.

Matkahuolto palkitsee asiakkaan nopeasta noudosta ensimmäisenä Suomessa – tarjolla rahanarvoinen etu pakettipalveluista

Matkahuollon keväällä tekemän selvityksen mukaan kuluttajia ärsytti merkittävästi eniten se, jos paketti ei saavu valittuun noutopisteeseen vaan se joudutaan siirtämään toiseen paikkaan. Palvelupisteverkoston laajentamisesta huolimatta suosituimmat pakettiautomaatit ja -pisteet ruuhkautuvat ajoittain sesongissa. Asiakas voi vaikuttaa tilanteeseen noutamalla pakettinsa mahdollisimman nopeasti – ja samalla vähentää loppuvuoden pakettistressiä.

Tämän vuoksi Matkahuolto haluaa kannustaa asiakkaitansa kokonaan uudella tavalla noutamaan paketit nopeasti. Jatkossa asiakkaat voivat kerryttää Matkahuolto Paketit -sovellukseen pisteitä nopeista noudoista. Asiakas saa pisteitä, kun hän noutaa pakettinsa ensimmäisen 12 tunnin aikana saapumisilmoituksesta. Pisteitä kertyy sitä enemmän mitä nopeammin paketin noutaa.

Enimmäispistemäärä yhdestä noudosta on 1 200 pistettä ja se oikeuttaa yhden euron alennukseen kotimaan paketin lähetyksessä. Pistemäärän tultua täyteen alennuskoodi lähetetään automaattisesti käyttäjälle suoraan sovellukseen. Alennuskoodit tallentuvat sovellukseen odottamaan sopivaa käyttöhetkeä.

Jopa 62 % suomalaisista noutaa pakettinsa 12 tunnin sisällä, joten palkitseminen koskee suurinta osaa Matkahuollon asiakkaista.

”Haluamme antaa asiakkaillemme oikean rahanarvoisen edun pakettien nopeasta noutamisesta ensimmäisenä pakettitoimijana Suomessa ja kannustaa konkreettisella palkinnolla asiakkaita noutamaan pakettinsa mahdollisimman nopeasti. Näin voimme varmistaa pakettien mahdollisimman sujuvan toimituksen”, Nevalainen sanoo.

Uusi pisteominaisuus päivittyy Matkahuolto Paketit -sovellukseen seuraavan versiopäivityksen yhteydessä loka–marraskuussa. Pisteiden kerääminen on kokeiluvaiheessa syksyn ja sen jatkosta päätetään myöhemmin.

Pyhäjärvellä ovat Suomen nopeimmat pakettinoutajat, Kustavissa hitaimmat – keskimäärin suomalainen hakee paketin 22,1 tunnissa

Matkahuolto keräsi dataa suomalaisten pakettinoudoista Matkahuollon pakettiautomaateista ja pakettipisteistä syyskuulta 2024. Datan mukaan Matkahuollon paketti haetaan Suomessa keskimäärin 22,1 tunnin kuluttua saapumisilmoituksen saamisesta.

Nopeimmin paketti noudetaan Suomessa Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärvellä, jossa paketti haetaan keskimäärin vain 15,6 tunnissa. Seuraavaksi nopeimpia noutajia löytyy Polvijärveltä (16,3 h), Pyhtäältä (16,4 h), Ypäjältä (17,0 h) ja Mustasaaresta (17,0 h).

Hitaimmin paketit taas noudetaan Kustavissa, jossa paketin hakemiseen kestää keskimäärin 38,8 tuntia. Seuraavaksi hitaimmin paketti haetaan Enonkoskella (32,4 h), Merijärvellä (31,8 h), Myrskylässä (31,0 h) ja Kihniössä (30,9 h).

Suurissa kaupungeissa paketit noudetaan koko maan lukuihin verrattuna varsin hitaasti. Poria lukuun ottamatta Suomen 10 suurimmassa kaupungissa paketit haetaan selvästi koko maan keskiarvoa hitaammin, ja nopeimminkin noutavat porilaiset (20,8 h) sijoittuvat vain sijalle 95. Helsingissä paketit noudetaan keskimäärin 28,3 tunnissa, Espoossa 25,7 tunnissa, Tampereella 24,9 tunnissa, Vantaalla 23,7 tunnissa ja Oulussa 25,2 tunnissa.

Maakunnista nopeimmin paketit noudetaan keskimäärin Pohjois-Karjalassa (19,5 h), Pohjanmaalla (19,7 h) ja Kainuussa (19,9 h). Keskimäärin hitaimmat noutajat asuvat Uudellamaalla (24,3 h), Lapissa (23,7 h) ja Varsinais-Suomessa (23,1 h).

Myös pienimmillä paikkakunnilla paketit haetaan keskimääräistä hitaammin. Luhangalla paketin noutoon kuluu keskimäärin 30,4 tuntia, Hailuodossa 23,5 tuntia, Kustavissa 38,8 tuntia, Pelkosenniemellä 28,6 tuntia ja Savukoskella 29,5 tuntia.

Pohjoisessa ja pienemmillä paikkakunnilla etäisyydet palvelupisteisiin voivat olla pitkiä, eikä kylillä käydä niin tiuhaan. Se saattaa vaikuttaa verkkaisiin noutoaikoihin. Kaupunkilaisilla taas elämä taitaa olla kiireisempää, ja vaikka noutopisteitä on lähempänä kotia, noutoajat venyvät sielläkin”, Nevalainen sanoo.

Ajankohtaista

17.12.2024
Selvitys: Suurin osa suomalaisista on saanut epätoivottuja joululahjoja – ja lähes kolmasosa jättää ne kaapin perukoille lojumaan
12.12.2024
Henkilökuljetusten arvonlisävero nousee 1.1.2025
9.12.2024
Joulun ja uuden vuoden muistio 2024 - Tarkista aikataulut ja osta liput ennakkoon
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media