Yrityksille
Pakettipalvelut
Matkapalvelut
Liikennöitsijäpalvelut
Tavoitteemme on, ettei asiakkaidesi tarvitsisi enää kysellä pakettiensa perään
Jotta voisimme parantaa toimintaamme, selvitimme Suomalaisten odotukset pakettipalveluille 2024 –tutkimuksella, mikä toimialalla mättää eniten. Pyytämämme suora palaute on osa Missä minun pakettini on –aloitetta. Aloitteen edetessä seuraamme kehitystämme ja raportoimme onnistumisistamme. Tavoitteenamme on mm. se, että tulevaisuudessa asiakkaidemme ei enää niin usein tarvitsisi kysyä “missä minun pakettini on?”.
Olemme jälleen vuonna 2024 Suomen arvostetuin pakettipalvelubrändi
Taloustutkimuksen ja Alma Median vuosittain tekemän Brändien arvostus -tutkimuksen mukaan olemme tänäkin vuonna Suomen arvostetuin brändi Lähetti-, paketti-, postitus ja kuljetuspalveluiden kategoriassa. Tutkimustulosten mukaan vastaajat pitävät Pakettipalveluitamme turvallisimpana suhteessa muihin saman toimialan brändeihin ja arvioivat niiden tarjoavan parhaiten vastinetta rahalle.
Suomalaiset kuluttajat näkevät Matkahuollon vastuullisimpana paketti- ja logistiikkabrändinä
Kiitämme ja kumarramme hienosta tunnustuksesta – ja samaan hengenvetoon muistutamme, että vastuullisuustyömme perustuu kunnianhimoisille vastuullisuustavoitteille, jotka saavutamme konkreettisten, todennettavissa ja mitattavissa olevien toimenpiteiden kautta.
Matkahuollon vuosi- ja vastuullisuusraportti 2023
Tutustu Matkahuollon vuosi- ja vastuullisuusraporttiin 2023.