Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalvelu
Kirjaudu

Päivitimme vastuullisuusohjelmaamme vastaamaan entistä paremmin sidosryhmien odotuksiin ja toimintaympäristön muutoksiin

11.10.2024

Olemme päivittäneet vastuullisuusohjelmaamme EU:n kestävyyslainsäädännön mukaisen kaksoisolennaisuusarvioinnin pohjalta. Uudistuksen myötä vastuullisuusohjelmamme on jatkossakin linjassa sidosryhmien odotusten sekä toimintaympäristössämme tapahtuvien muutosten kanssa.

Kaksoisolennaisuusarvioinnissa olemme tunnistaneet meille olennaiset kestävyysteemat ja -aiheet, joista tärkeimmiksi arvioimamme olemme tuoneet osaksi uudistettua vastuullisuusohjelmaa”, taustoittaa Matkahuollon vastuullisuusjohtaja Jaana Korkiakoski.

Kunnianhimoisiin päästövähennystavoitteisiimme ei ole tullut uudistuksen myötä muutoksia, vaan pyrimme edelleen puolittamaan päästömme vuoden 2020 tasosta ja tavoittelemme hiilineutraaliutta koko toimintamme osalta vuoteen 2030 mennessä.

Pidämme huolta työntekijöistämme – sitoutuminen ja osallisuuden tukeminen osaksi vastuullisuusohjelmaa

Uutena aiheena vastuullisuusohjelmassamme on työntekijöiden sitoutumisen ja osallisuuden tukeminen. Olemme muodostaneet työryhmän kartoittamaan mahdollisuuksia monimuotoisuuden ja osallisuuden lisäämiseksi sekä syrjinnän ehkäisemiseksi työyhteisössämme. Mittaamme onnistumistamme vuosittain toteuttamamme työyhteisötutkimuksen sitoutumisindeksillä.

Työturvallisuuden kohentamiseksi työstämme työturvallisuuden tiekarttaa, jonka pohjalta tulemme määrittelemään tavoitearvon työturvallisuutta mittaavalle tapaturmataajuudelle.

Ehkäisemme luontokatoa sekä mahdollistamme autottoman elämäntavan

Ympäristön osalta pyrimme uudistuneen vastuullisuusohjelmamme mukaisesti hillitsemään ilmastonmuutosta ja ehkäisemään luontokatoa. Uutena teemana olemme nostaneet vastuullisuusohjelmaan luonnon monimuotoisuuden suojelemisen. Kartoitamme tulevana vuonna 2025 toimintamme luontovaikutuksia, jotta pystymme mittaamaan ja sen myötä laatimaan suunnitelman luontojalanjälkemme pienentämiseksi strategiakauden loppuun mennessä.

Olemme sitoutuneet vastuullisuusohjelmassamme mahdollistamaan autottoman elämäntavan sekä edistämään sitä. Kehitämme Reitit ja Liput -sovellusta, sen palvelutarjontaa ja tunnettuutta asiakkaidemme keskuudessa. Onnistumisen mittarina tarkastelemme Reitit ja Liput -sovelluksesta ostettujen matkojen valtakunnallista kattavuutta.

Lisäksi olemme nostaneet vastuullisuusohjelmaan ensimmäistä kertaa kestävät hankinnat, jotka olemme tunnistaneet erityiseksi kehityskohteeksi. Tällä hetkellä edellytämme sopimuskumppaneiltamme sitoutumista eettisten toimintaperiaatteiden noudattamiseen. Tulemme jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota vähähiilisiin tuotteisiin ja palveluihin sekä toimittajan omiin toimenpiteisiin hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

Voit tutustua päivitettyyn vastuullisuusohjelmaamme sekä vastuullisuustyömme etenemiseen verkkosivujemme vastuullisuusosiossa.

Vastuullisuus Matkahuollossa

Ajankohtaista

17.12.2024
Selvitys: Suurin osa suomalaisista on saanut epätoivottuja joululahjoja – ja lähes kolmasosa jättää ne kaapin perukoille lojumaan
12.12.2024
Henkilökuljetusten arvonlisävero nousee 1.1.2025
9.12.2024
Joulun ja uuden vuoden muistio 2024 - Tarkista aikataulut ja osta liput ennakkoon
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media