Usein kysyttyä
Matkustajat
Lippuja saa ostettua myös bussista. Bussista ostetun lipun hinta voi poiketa Matkahuollon sivuilla ilmoitetusta hinnasta.
Hinnat voivat poiketa verkkosivuilla esitetyistä hinnoista, jos ostat lipun kuljettajalta.
Nettitarjouslipun nimi on vaihtunut Säästölipuksi. Jatkossa löydät Nettitarjousliput myyntikanavistamme Säästölippu-nimellä.
Yksi matkustaja saa yhden alennuksen kerrallaan. Esimerkiksi Säästölipulla matkustava ei siten saa samalta matkalta esimerkiksi opiskelija-alennusta.
Nettilipun peruuttaminen on mahdollista viimeistään 24 tuntia ennen matkan alkua. Menopaluulippu voidaan peruuttaa kokonaan tai osittain viimeistään 24 tuntia ennen menomatkan alkua. Jos matka on viikonloppuna tai pyhäpäivänä tai sitä seuraavana arkipäivänä, peruutusta tulee pyytää matkaa edeltävänä arkipäivänä. Palvelusta peritään yhdeksän (9) euron palvelumaksu. Peruutuksen voi tehdä vain kerran varausnumeroa kohden. Peruutuksen voi tehdä Nettilipun peruutuslomakkeella Nettilipun muuttaminen ei ole mahdollista.
Jos liikuntarajoitteinen tai vammainen henkilö ei pysty liikuntarajoitteisuutensa tai vammaisuutensa vuoksi matkustamaan yksin bussilla, hänellä tulee olla matkalla mukana saattaja. Saattaja matkustaa avustettavan mukana veloituksetta, kun vuoron kokonaispituus lähtöpaikasta määräpaikkaan on yli 250 kilometriä, vaikka avustettava ja saattaja matkustaisivat tätä lyhemmän matkan. Ehdot ja ohjeet matkan varaamiseksi voivat vaihdella liikennöitsijäkohtaisesti, joten matkasta on hyvä ilmoittaa liikennöitsijälle hyvissä ajoin, viimeistään 36 tuntia ennen matkan alkua. Tarkista vuoron pituus ja bussiyrityksen yhteystiedot verkkosivujen aikatauluhausta painamalla haluamasi vuoron kohdalta pyöreää i-painiketta. Matkahuollon verkkokaupasta ei voi varata maksutonta lippua saattajalle.
Paikkalippu ei ole pakollinen. Paikkalipun varaaminen on mahdollista joillakin vuoroilla. Paikkalipun varaamisesta ei peritä maksua.
Matkahuollon verkkokaupassa voi maksaa verkkopankissa, sekä Visa- ja MasterCard -korteilla. Reitit ja Liput -sovelluksessa voi maksaa MobilePaylla, ApplePay:lla (iOS-laite), Visa- ja MasterCard -korteilla sekä ePassi työmatkaedulla.
Useimmissa busseissa maksuvälineenä käy käteinen. Muiden maksuvälineiden kelpoisuus vaihtelee bussiyrityksittäin.
Käytännöt voivat vaihdella bussiyrityksittäin.
Voit pyytää kuittia soittamalla Matkapalvelujen palautenumeroon 020 331 222 (ma-pe klo 8-16). Puhelun hinta on 8,4 snt/min. Voit pyytää kuittia myös sähköpostitse osoitteesta matkapalvelut.palautteet(at)matkahuolto.fi. Jos teet lippuostosi Matkahuollon rekisteröityneenä asiakkaana, kuittisi löytyvät Omat tiedot- sivulta. Pääset rekisteröitymään asiakkaaksi tästä.
Löydät lastenlipun hinnan ja ikärajan aikatauluhausta. Lastenlipun ikärajatiedon saa näkyville, kun painaa lastenlipun hinnan vieressä olevaa pyöreää i-painiketta.
Kaikki kotimaan bussiliput sisältävät 10 % arvonlisäveron ja veron määrä näkyy Matkahuollosta saamassasi ostokuitissa. 1.1.2023-30.4.2023 bussilippujen arvonlisävero on 0% eduskunnan hyväksymän lakimuutoksen vuoksi.
Liput ostetaan Reitit ja Liput -sovelluksessa. Sovelluksen voi ladata maksutta Android- ja iOS-laitteille sovelluskaupoista.
Valitse lipputuote sen mukaan, kuinka usein ja millä välillä matkustat. Sarjalipulla on tietty määrä matkoja, jotka voit käyttää lipun voimassaoloaikana. Kausilipulla matkustat rajattomasti lipun voimassaoloaikana. Tutustu myös lipun lisätietoihin huolellisesti ennen ostoa. Lisätiedoista näet lipun käyttöalueen, kelpoisuuden eri vuoroille ja muut ehdot. Reitit ja Liput -sovelluksessa on älykäs reittihaku, joka ehdottaa tarpeeseesi sopivia lipputuotteita.
Lippujen myynti on siirtynyt Reitit ja Liput -sovellukseen asiakaskokemuksen parantamiseksi. Sovelluksessa voit ostaa lippuja nopeasti ajasta ja paikasta riippumatta. Lipunoston lisäksi voit tarkistaa jäljellä olevat matkat ja lippujen voimassaoloajan. Matkan maksaminen onnistuu helposti, koska kuljettaja lukee lipun QR-koodin suoraan sovelluksesta.
Voit tarkistaa matkasi pituuden Reitit ja Liput -sovelluksen reittihausta. Syötä reittihakuun lähtö- ja määräpysäkki, niin saat tuloksesi sinulle ehdotetut lipputuotteet. Napauttamalla hakutulosta pääset tarkistamaan vuorotiedoista matkan pituuden ja aikataulut.
Ei kannata, koska kuljettajan ei tarvitse hyväksyä lippua, jolla on liian lyhyt matkan pituus kulkemaasi matkaan nähden. Tarkista käyttämistäsi vuoroista kilometrimäärä ja osta lippu pisimmän kilometrimäärän mukaan.
Matkahuollon verkkokaupassa voi maksaa verkkopankissa, sekä Visa- ja MasterCard -korteilla. Reitit ja Liput -sovelluksessa voi maksaa MobilePaylla, ApplePay:lla (iOS-laite), Visa- ja MasterCard -korteilla sekä ePassi työmatkaedulla.
Kaikki kotimaan bussiliput sisältävät 10 % arvonlisäveron ja veron määrä näkyy Matkahuollosta saamassasi ostokuitissa. 1.1.2023-30.4.2023 bussilippujen arvonlisävero on 0% eduskunnan hyväksymän lakimuutoksen vuoksi.
Et voi varata paikkaa ennakkoon matkustaessasi kausi- tai sarjalipulla.
Lipulla matkustamisen jälkeen on odotettava 24 tuntia, ennen kuin lipun voi aktivoida toisella laitteella. Yritä aktivointia uudelleen, kun lipulla matkustamisesta on kulunut 24 tuntia.
Onko lipun voimassaoloaika jo alkanut? Jos valitsit ostohetkellä voimassaolon alkavaksi esimerkiksi seuraavalle päivälle, tulee QR-koodi näkyviin vasta, kun lipun voimassaolo alkaa. Myös internetyhteyden puuttuminen aiheuttaa sen ettei QR-koodi näy lipulla.
Varmista, että olet kirjautuneena samalle käyttäjätilille, jolla ostit lipun.
Lipun voimassaoloaikaa ei voi pidentää eikä tauottaa. Lipun voimassaoloaika alkaa aina asettamastasi hetkestä.
Voit useimmiten peruuttaa kausi- tai sarjalippusi 24 tunnin kuluessa ostohetkestä. Lipun peruutuksen voit tehdä siirtymällä sovelluksessa omiin lippuihisi ja valitsemalla "Näytä lippu"-kohta. Peruutuspainike löytyy lipun lisätiedoista. Huomioithan, että kaikkia kausi- ja sarjalipputuotteita ei voi peruuttaa sovelluksessa. Jos lipulla ei ole peruutusmahdollisuutta sovelluksessa, lipun lisätiedoissa on tästä erillinen mainita. Jos ostohetkestä on kulunut yli 24 tuntia tai lipulla on jo matkustettu, ostoa ei voi enää peruuttaa.
Varmistathan, että lipullasi on voimassaoloaikaa ja/tai matkoja jäljellä. Jos voimassa oleva lippu ei toimi, voi syynä olla esimerkiksi verkkoyhteyden laatu. Jos lippusi on voimassa eikä verkkoyhteys ole syynä toimimattomuudelle, sulje lippu ja avaa se uudelleen. Jos tämäkään ei auta, kirjaudu ulos Reitit ja Liput -sovelluksesta, tyhjennä mobiililaitteesi välimuisti ja kirjaudu tämän jälkeen sovellukseen uudestaan. Jos lippusi edelleenkään toimi, ota yhteys Matkahuollon asiakaspalveluun.
Kausi- ja sarjaliput ovat pääsääntöisesti samanhintaisia kaikille matkustajille, eikä niistä yleensä myönnetä opiskelija-alennusta. Osa kausi- ja sarjalipuista on eri alennusryhmien käyttöön tarkoitettuja, ja lipun hinta on kyseiselle alennusryhmälle tarkoitettu. Tällöin käyttäjäryhmä on kerrottu jo lipun nimessä.
Reitit ja Liput -sovelluksen käyttäjätiliä ei ole mahdollisuus päivittää uudelle sähköpostiosoitteelle, vaan uuden sähköpostiosoitteen myötä kirjautuminen uudella sähköpostosoitteella luo uuden käyttäjätilin. Liput ovat käyttäjätilikohtaisia, joten voit siirtää lipun ainoastaan siinä tapauksessa, jos se on käyttämätön ja lipun siirto on sallittu kyseiselle lipputuotteelle. Osittain käytetyn lipun siirto ei onnistu.
Aikatauluhausta löytyvät lähtökohtaisesti kaikki ne pysäkit, joilla kyseinen vuoro pysähtyy. Express ja Pikavuoroiksi merkityt vuorot pysähtyvät vain niillä pysäkeillä, jotka ovat listattuna. Vakiovuoroiksi luokitellut vuorot saattavat pysähtyä myös muilla reitin varrella olevilla pysäkeillä.
Osassa reittejä Säästölipulla voi matkustaa vain lippuun merkittyjen pysäkkien tai kaupunkien välillä eikä tarjoushinta ole voimassa jos nousee kyytiin tai kyydistä pois reitin välipysäkeillä. Tarkemmat tiedot Säästölippujen erityisehdoista löytyvät täältä.
Nettilipulla tai Säästölipulla matkustavan tulee ilmoittaa kuljettajalle joko matkustajan nimi, tai matkustajan oma 5-10 merkin tunniste, jolla Nettilippu tai Säästölippu on ostettu. Henkilöllisyystodistusta ei tarvitse näyttää. Lapsenlipulla tai nuorisolipulla matkustavan tarvitsee kuitenkin kysyttäessä todistaa ikänsä.
Henkilökohtaista matkakorttia käyttävän matkustajan on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä.
Alennukseen oikeuttava voimassaoleva kortti on esitettävä aina lipunmyynnin ja autoon nousun yhteydessä.
Käytännöt voivat vaihdella bussiyrityksittäin.Vuorot, joissa lemmikin kuljettaminen ei ole sallittu, on merkitty aikatauluhaussa.
Lemmikkieläimet voivat matkustaa useimpien bussiyritysten vuoroilla. Tavallisia ja vaarattomia lemmikkejä voidaan kuljettaa bussissa saattajan kanssa ja vastuulla, mikäli bussissa on tilaa. Lemmikkieläimet sijoitetaan bussiin siten, että niistä mahdollisesti aiheutuva haitta minimoituu. Lemmikkieläimiä ei saa sijoittaa istuimille eikä niitä saa pitää irrallaan. Bussissa jo olevalla allergisella matkustajalla on ensisijaisesti oikeus valita paikka ja tarvittaessa jopa pyytää kuljettajaa estämään lemmikkiä nousemasta bussiin. Käytännöt voivat vaihdella bussiyrityksittäin. Tarkista vuoroa koskevat mahdolliset huomautukset aikatauluhausta, painamalla haluamasi vuoron kohdalta pyöreää i-painiketta.
Lemmikkieläimestä saatetaan periä lisämaksu, jonka suuruus on bussiyrityskohtainen. Mahdollinen lisämaksu maksetaan kuljettajalle bussissa.
Kanssamatkustajat eivät kuitenkaan voi estää opas- tai avustajakoiraa nousemasta autoon.
Busseissa ei ole turvaistuimia. Oman turvaistuimen voi ottaa mukaan, mutta laki ei vaadi sitä. Kaikkien on käytettävä turvavöitä, jos sellaiset linja-autossa on. Useimmissa linja-autoissa on turvavyöt kaikilla istumapaikoilla, mutta turvakaukalon kiinnittämiseen sopivia vöitä ei välttämättä ole.
Löydät lastenlipun hinnan ja ikärajan aikatauluhausta. Lastenlipun ikärajatiedon saa näkyville, kun painaa lastenlipun hinnan vieressä olevaa pyöreää i-painiketta.
Tavanomaiset käsimatkatavarat kuljetetaan bussissa maksutta matkustajan jalkatilassa tai hyllyillä. Muut matkatavarat kuljetetaan bussin tavaratiloissa. Käsimatkatavaroiden kuljettaminen matkustamossa ei saa viedä tilaa kanssamatkustajilta. Kaukoliikenteen matkustaja voi useilla vuoroilla kuljettaa mukanaan maksutta bussin tavaratiloissa kahta matkalaukkua tai kassia. Polkupyörän tai lastenvaunujen tai muiden tilaa vievien matkatavaroiden kuljettamisesta matkustajien tulisi ilmoittaa liikennöinnistä vastaavalle bussiyritykselle viimeistään lähtöpäivää edeltävänä arkipäivänä. Yritys saattaa periä yrityskohtaisen maksun tilaa vievien tavaroiden kuljettamisesta.
Käytännöt voivat vaihdella bussiyrityksittäin.
Joihinkin vuoroihin on lipunoston yhteydessä mahdollista ostaa polkupyörälle oma lippu. Polkupyörälipulla voi kuljettaa yhden aikuisen tai lasten polkupyörän. Jokaiselle pyörälle täytyy ostaa oma lippu. Maksun suuruus vaihtelee bussiyrityksittäin.
Mikäli vuoroon ei ole saatavilla polkupyörälippua niin suositeltavaa on tiedustella polkupyörän kuljetusmahdollisuudesta vuoroa liikennöivältä bussiyritykseltä etukäteen viimeistään lähtöpäivää edeltävänä arkipäivänä. Tarkista bussiyrityksen yhteystiedot ja vuoroa koskevat mahdolliset huomautukset aikatauluhausta painamalla haluamasi vuoron kohdalta pyöreää i-painiketta.
Bussin kuljettajille sallitaan välttämättömät työn hoitoon liittyvät puhelut tieliikennelain velvoittamissa rajoissa.
Matkaeväiden syöminen ja juominen on mahdollista erityistä siisteyttä noudattaen, ellei sitä erikseen ole kyseisessä bussissa kielletty (esim. jäätelön ja grillituotteiden syöminen). Alkoholin ja muiden päihdyttävien aineiden käyttö sekä tupakointi bussissa on aina kielletty.
Kaikilla bussimatkustajilla on oikeus häiriöttömään bussimatkaan. Bussinkuljettajalle on turvattava työrauha.
Bussinkuljettajalla on oikeus poistaa bussista häiriötä aiheuttava matkustaja, joka Bussinkuljettajan kiellosta huolimatta on jatkanut häiriön aiheuttamista. Jollei matkustajaa voida poistaa heti, autohenkilökunnalla on oikeus tarpeen vaatiessa ottaa hänet kiinni, kunnes poistaminen on mahdollista.
Matkustajalla on oikeus bussinkuljettajan pyynnöstä antaa häiriötä aiheuttavan matkustajan poistamiseksi tai kiinniottamiseksi tarvittavaa apua. Tarvittaessa bussinkuljettajalla on oikeus saada virka-apua poliisilta.
Matkustajaa ei saa poistaa kulkuneuvosta, jos siitä aiheutuisi hänen terveydelleen vaaraa. Matkustajien toivotaan informoivan bussinkuljettajalle bussissa tapahtuvasta ilkivaltatapauksista. Matkustaja on korvausvelvollinen bussille aiheuttamastaan ilkivallasta.
Ota yhteyttä Matkahuollon asiakaspalveluun p. 020 331 222 (ma-pe klo 8-16). Puhelun hinta on 8,4 snt/min.. Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen matkapalvelut.palautteet(at)matkahuolto.fi. Halutessasi voit myös ottaa yhteyttä suoraan vuoroa liikennöivään bussiyritykseen.
Osa bussiyrityksistä toimittaa löytötavarat löytötavarat löytötavaratoimistoihin, osa taas pitää löytötavarat omalla varikollaan. Vuoroja liikennöivät bussiyritykset kertovat usein omilla kotisivuillaan, minne bussista löytyneet löytötavarat toimitetaan.
Markkinaehtoisten bussivuorojen aikatauluista ja reiteistä päättävät vuoroja liikennöivät bussiyritykset. Bussiyritykset liikennöivät myös ostoliikennevuoroja, jotka ovat toimivaltaisten viranomaisten (ELY-keskukset, kunnat ja kuntayhtymät) kilpailuttamia vuoroja.
Toiveet voi lähettää Matkahuollolle, josta palautteet ohjataan oikealle bussiyritykselle. Palautetta voi antaa puhelimitse, p. 020 331 222 (ma-pe klo 8-16). Puhelun hinta on 8,4 snt/min. Palautetta voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen matkapalvelut.palautteet(at)matkahuolto.fi.
Kukin bussiyritys suunnittelee itse aikataulunsa. Aikataulutoiveet, kuten muutkin bussiyritystä koskevat palautteet, voi osoittaa myös suoraan bussiyritykselle.
Kiitokset voi lähettää Matkahuollolle, josta ne ohjataan oikealle bussiyritykselle. Palautetta voi antaa puhelimitse, p. 020 331 222 (ma-pe klo 8-16). Puhelun hinta on 8,4 snt/min. Palautetta voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen matkapalvelut.palautteet(at)matkahuolto.fi. Kiitokset voi osoittaa myös suoraan vuoroa liikennöivälle bussiyritykselle.
Valtaosassa vuoroista ei ole alaikärajaa ikärajaa lapsen yksin matkustamiselle. Käytännöt kuitenkin vaihtelevat bussiyrityskohtaisesti. Tarkista vuoroa koskevat mahdolliset huomautukset aikatauluhausta, painamalla haluamasi vuoron kohdalta pyöreää i-painiketta.
Paketit
Valtaosa paketeista on perillä lähettämistä seuraavana päivänä, mutta joskus matkaan voi mennä hieman pidempään. Kaikki pakettimme ovat perillä enintään kolmen arkipäivän kuluessa lähettämisestä. Ilmoitamme vastaanottajalle tekstiviestillä tai sähköpostilla, kun paketti on noudettavissa.
Odotathan kärsivällisesti paketin saapumista. Mikäli seuranta ei ole päivittynyt yli vuorokauteen, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Tämä tarkoittaa, että paketti on vielä lähettäjällä tai matkalla lähettäjältä Matkahuollolle. Tässä välissä voi olla useampi kuljetuskumppani, erityisesti jos kyseessä on ulkomailta Suomeen tuleva paketti. Kotimaan paketit saapuvat käsittelyymme yleensä viimeistään parin päivän sisällä, ulkomaan paketeissa voi mennä reilu viikko.
Odotathan kärsivällisesti paketin saapumista. Mikäli seuranta ei odotuksesta huolimatta päivity, otathan yhteyttä paketin lähettäjään.
On mahdollista, että arvioitu saapumispäivä muuttuu matkan aikana, jos matkalla on yllättäviä viivästyksiä esim. huonon sään vuoksi. Valtaosa paketeista on perillä lähettämistä seuraavana päivänä, mutta joskus matkaan voi mennä kauemminkin. Kaikki paketit ovat perillä enintään kolmen arkipäivän kuluessa siitä, kun olemme saaneet paketin kuljetettavaksemme. Ilmoitamme sinulle heti saapumisilmoituksella, kun pakettisi on noudettavissa!
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Paketin noutaminen kesken matkan ei ole mahdollista. Odotathan kärsivällisesti saapumisilmoitusta, jotta tiedät, kun pakettisi on valmis noudettavaksi. Ilmoitamme heti kun voit noutaa pakettisi.
Valitse palautuvalle paketille Matkahuolto Paketit-sovelluksessa tai tekstiviestissä olevasta linkistä mitä haluat tehdä paketille. Jos haluat paketin takaisin itsellesi, maksa palautuskulut etukäteen ja valitse mistä noutopisteestä haluat hakea paketin takaisin. Voit varmistua maksulinkin aitoudesta helposti laittamalla lähetystunnuksen paketin seurantaan joko verkkosivuillamme tai Paketit-sovelluksessa.
Jos et jostain syystä halua pakettia takaisin, voit antaa meille luvan sen kierrättämiselle. Se on maksutonta.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Paketin saapumisesta ilmoitetaan tekstiviestillä lähettäjän ilmoittamaan matkapuhelinnumeroon ja sähköpostiin. Jos sinulla on käytössä Matkahuollon Paketit-äppi, saat ilmoituksen myös sovelluksen kautta. Jos et ole saanut saapumisilmoitusta, voi yhteystiedoissasi olla esim. näpyttelyvirhe. Ole tällöin aina yhteydessä suoraan paketin lähettäjään, joka voi korjata virheen. Mikäli paketti on ehtinyt lähteä palautumaan, on asiasta myös silloin hyvä sopia lähettäjän kanssa.
Lähetystiedoista puuttuu todennäköisesti matkapuhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite, joiden avulla tunnistamme, että kyseessä on juuri sinun pakettisi. Varmista mobiilisovelluksen omista tiedoista, että olet antanut sekä matkapuhelinnumerosi että sähköpostiosoitteesi. Mikäli olet antanut molemmat tiedot eikä paketin tietoja vieläkään näy, kannattaa olla yhteydessä paketin lähettäjään, joka voi lisätä puuttuvat tiedot lähetykselle!

Noutamiseen tarvitset vain noutokoodin niin palvelupisteellä kuin automaatilla. Henkkareita tai valtakirjoja ei tarvita, ellei kyseessä ole henkilökohtaisesti luovutettava lähetys, joka kerrotaan saapumisilmoituksessa erikseen. Tällaisia voivat olla esim. alkoholi- ja erilaiset asiakirjalähetykset.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Paketti on lähtenyt terminaalilta kohti pakettipistettä. Kuljettajalla on kyydissään useamman noutopisteen paketit eikä hän välttämättä ensimmäisenä poikkea lähetyksesi noutopisteessä. Siksi tieto siitä, että paketti on noudettavissa, ei välttämättä päivity seurantaan ihan heti. Pakettisi kuitenkin pitäisi olla noudettavissa vielä saman päivän aikana.
Odotathan kärsivällisesti paketin saapumista. Saapumisilmoitus kertoo heti kun pakettisi on noudettavissa. Mikäli seuranta ei ole päivittynyt yli vuorokauteen, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Paketit kuljetetaan lähettäjän osoittamaan tai sinun valitsemaasi noutopisteeseen. Joskus lopullinen noutopiste kuitenkin poikkeaa valitsemastasi ja syynä voi olla esim. kyseisen noutopisteen äkillinen täyttyminen ruuhkapiikeissä, paketin koko tai lähettäjän käyttämä palvelu. Silloin kuljetamme paketin aina lähimpään mahdolliseen pisteeseen, jossa on tilaa, jotta saat pakettisi nopeasti. Pyrimme kertomaan syyn noutopisteen vaihtumiselle myös saapumisilmoituksessa.
Osassa etä- ja verkkokaupoista voit itse valita haluamasi noutopisteen tilausta tehdessä. Jos tällaista mahdollisuutta ei ole tai et tee valintaa, kuljetetaan lähetys osoitteesi perusteella lähimpään mahdolliseen pisteeseen. Voit halutessasi siirtää paketin toiseen noutopisteeseen, kun olet kirjautunut Matkahuollon verkkosivuille.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Vastaanottajana voit vaihtaa pakettipistettä joko ennen tai jälkeen kuljetuksen. Kesken kuljetuksen pakettipistettä ei voi muuttaa.
Kun paketin tiedot näkyvät Matkahuolto Paketit-sovelluksessa, ennen kuin se on saapunut Matkahuollon kuljetettavaksi, voit maksutta kerran muuttaa pakettipistettä. Huomioithan, että lopullinen piste voi silti poiketa valitsemastasi, mikäli pakettipiste on täynnä.
Kun olet saanut saapumisilmoituksen, on sovelluksessa tarjolla mahdollisuus ostaa paketille siirto. Siirto muodostaa uuden lähetystunnuksen, jolla kuljetamme paketin valitsemaasi pisteeseen. Siirto toiseen pisteeseen on ostettavissa henkilökohtaisesti palvelevissa pakettipisteissä oleville paketeille. Pääkaupunkiseudulla myös pakettiautomaatissa oleville paketeille, jolloin siirrämme paketin yhteistyössä Woltin kanssa.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Automaateissamme on vain yksi näyttö, johon lokerokoodi syötetään eli sinun ei tarvitse tietää missä lokerossa pakettisi on. Syötettyäsi koodin aukeaa oikean lokeron ovi ja voit ottaa pakettisi.
Voit ostaa paketillesi lisää säilytysaikaa tai kotiinkuljetuksen Matkahuolto Paketit -sovelluksessa, kun avaat lähetyksen tiedot. Maksaminen käy helposti valitsemallasi maksutavalla, kuten MobilePayllä. Voit myös välittää noutokoodin toiselle henkilölle. Valtakirjaa ei vaadita.
Mikäli paketti on pakettiautomaatissa, säilytysajan lisääminen ei ole mahdollista.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Paketti palautetaan lähettäjälle. Ellei lähettäjäkään ota pakettia vastaan, se menee Matkahuollon kautta hävitettäväksi tai julkiseen huutokauppaan.
Jos kyseessä on yritykseltä tai verkkokaupasta tilattu tavara, ilmoita tapahtuneesta vahingosta suoraan lähettäjälle kuvien kera. Suomessa kuluttajansuojalaki tuo turvaa paketin vastaanottajalle ja voit sopia korvauksesta (rahan palautus, uusi tuote tms) suoraan lähettäneen yrityksen kanssa. Korvausta Matkahuollolta hakee aina paketin lähettänyt yritys.
Mikäli kyseessä on kahden kuluttajan välinen kauppa, suosittelemme, että tavaran lähettäjä täyttää vahingonkorvaushakemuksen. Eli ilmoita myös tällöin vahingosta paketin lähettäjälle.
Korvauksissa Matkahuoltoa sitoo Tiekuljetussopimuslaissa määritelty enimmäiskorvaus 20 € / kg.
Vertaiskauppa-alustalta ostettujen second hand -tuoteiden vahingoittuessa tai kadotessa, ilmoita vahingosta vertaiskauppatoimijalle, jolta saat jatko-ohjeet.
Paketin saapumisesta ilmoitetaan tekstiviestillä lähettäjän ilmoittamaan matkapuhelinnumeroon ja sähköpostiin. Jos sinulla on käytössä Matkahuollon Paketit-äppi, saat ilmoituksen myös sovelluksen kautta. Jos et ole saanut saapumisilmoitusta, voi yhteystiedoissasi olla esim. näpyttelyvirhe. Ole tällöin aina yhteydessä suoraan paketin lähettäjään, joka voi korjata virheen. Mikäli paketti on ehtinyt lähteä palautumaan, on asiasta myös silloin hyvä sopia lähettäjän kanssa.
Lähetystiedoista puuttuu todennäköisesti matkapuhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite, joiden avulla tunnistamme, että kyseessä on juuri sinun pakettisi. Varmista mobiilisovelluksen omista tiedoista, että olet antanut sekä matkapuhelinnumerosi että sähköpostiosoitteesi. Mikäli olet antanut molemmat tiedot eikä paketin tietoja vieläkään näy, kannattaa olla yhteydessä paketin lähettäjään, joka voi lisätä puuttuvat tiedot lähetykselle!
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Vastaanottajana voit vaihtaa pakettipistettä joko ennen tai jälkeen kuljetuksen. Kesken kuljetuksen pakettipistettä ei voi muuttaa.
Kun paketin tiedot näkyvät Matkahuolto Paketit-sovelluksessa, ennen kuin se on saapunut Matkahuollon kuljetettavaksi, voit maksutta kerran muuttaa pakettipistettä. Huomioithan, että lopullinen piste voi silti poiketa valitsemastasi, mikäli pakettipiste on täynnä.
Kun olet saanut saapumisilmoituksen, on sovelluksessa tarjolla mahdollisuus ostaa paketille siirto. Siirto muodostaa uuden lähetystunnuksen, jolla kuljetamme paketin valitsemaasi pisteeseen. Siirto toiseen pisteeseen on ostettavissa henkilökohtaisesti palvelevissa pakettipisteissä oleville paketeille. Pääkaupunkiseudulla myös pakettiautomaatissa oleville paketeille, jolloin siirrämme paketin yhteistyössä Woltin kanssa.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Matkahuollolla on kaksi eri automaattimallia. Mikäli olet saanut noutokoodin, syötä koodi automaatin näytölle ja automaatti avaa sinulle oikean lokeron oven.
Mikäli pakettisi on mennyt sovelluksella toimivaan automaattiin, tarvitset noutoon Matkahuolto Paketit -sovelluksen, jonka voit ladata sovelluskaupastasi! Noutaessasi pakettia sovelluksella toimivasta automaatista, avaa Omat Paketit-valikko ja avaa puhelimesi Bluetooth-yhteys. Salli sovelluksen käyttää Bluetoothia sekä tarkkoja sijaintitietojasi. Voit tarkistaa tämän puhelimesi asetuksista. Mene lähelle automaattia ja varmista, ettei toinen asiakas samaan aikaan asioi automaatilla. Tutustu tarkemmin sovelluksella toimiviin ulkoautomaatteihin.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Tarkistathan ensimmäisenä saapumisilmoituksesta paketin noutopaikan, onhan paketti varmasti noudettavissa automaatista. Mikäli automaattia ei ole mainittu, pakettisi on noudettavissa palvelevalta pakettipisteeltä eli kassalta tai infopisteeltä, henkilökunta luovuttaa pakettisi.
Olethan varmasti oikealla Matkahuollon automaatilla. Automaattimme tunnistat aina Matkahuollon logosta. Palvelupistehakumme auttaa löytämään oikean noutopaikan! Noutokoodi syötetään pakettiautomaatin näytölle, joka avaa automaatin oikean lokeron.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Tarkistathan, että olet oikealla Matkahuollon automaatilla. Tunnistat automaattimme Matkahuollon logosta. Lokeron avausmekanismissa saattaa olla viivettä, mutta mikäli lokero ei avaudu, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Tarkistathan, että olet ladannut Matkahuollon Paketit-äppin. Avaa Bluetooth sekä anna lupa sovellukselle käyttää Bluetoothia sekä salli sijaintitiedon tarkka jakaminen. Mene lähelle automaattia ja varmistathan, että muita asiakkaita ei ole lähistöllä. Tarkista puhelimen omista asetuksista, olethan antanut sovellukselle luvan käyttää tarkkaa sijaintitietoa sekä Bluetooth-yhteyttä. Avaa sovellus uudelleen lupien sallimisen jälkeen.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Voit antaa noutokoodin, vaikka puolisolle, kaverille tai äidille, joka saa koodia vastaan noudettua pakettisi. Valtakirjaa ei tarvita. Mikäli pakettisi on sovelluksella toimivassa ulkoautomaatissa, voi sen noutaa vain paketin vastaanottajan matkapuhelinta käyttäen.
Voit ostaa paketillesi lisää säilytysaikaa tai kotiinkuljetuksen Matkahuolto Paketit -sovelluksessa, kun avaat lähetyksen tiedot. Maksaminen käy helposti valitsemallasi maksutavalla, kuten MobilePayllä. Voit myös välittää noutokoodin toiselle henkilölle. Valtakirjaa ei vaadita.
Mikäli paketti on pakettiautomaatissa, säilytysajan lisääminen ei ole mahdollista.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Jos kyseessä on yritykseltä tai verkkokaupasta tilattu tavara, ilmoita tapahtuneesta vahingosta suoraan lähettäjälle kuvien kera. Suomessa kuluttajansuojalaki tuo turvaa paketin vastaanottajalle ja voit sopia korvauksesta (rahan palautus, uusi tuote tms) suoraan lähettäneen yrityksen kanssa. Korvausta Matkahuollolta hakee aina paketin lähettänyt yritys.
Mikäli kyseessä on kahden kuluttajan välinen kauppa, suosittelemme, että tavaran lähettäjä täyttää vahingonkorvaushakemuksen. Eli ilmoita myös tällöin vahingosta paketin lähettäjälle.
Korvauksissa Matkahuoltoa sitoo Tiekuljetussopimuslaissa määritelty enimmäiskorvaus 20 € / kg.
Vertaiskauppa-alustalta ostettujen second hand -tuoteiden vahingoittuessa tai kadotessa, ilmoita vahingosta vertaiskauppatoimijalle, jolta saat jatko-ohjeet.
Paketti palautetaan lähettäjälle. Ellei lähettäjäkään ota pakettia vastaan, se menee Matkahuollon kautta hävitettäväksi tai julkiseen huutokauppaan.
Tarjoamme kaksi eri palveluvaihtoehtoa, Kotijakelun ja Jakopaketin.
Jos pakettisi on Kotijakelu, saat tekstiviestitse tai sähköpostitse kehotuksen valita sopiva toimitusaika.
Jos lähettäjä on lähettänyt paketin Jakopaketti-palvelulla, tuomme paketin perille arkena klo 8–16 ilman etukäteisilmoitusta jakeluajankohdasta. Mikäli et ole paikalla toimitushetkellä, voit noutaa paketin osoitettasi lähellä olevasta noutopisteestä saatuasi ilmoituksen joko tekstiviestillä tai sähköpostilla.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Kuljettajamme on todennäköisesti vain hieman jäljessä aikataulusta, mutta tulossa. Mikäli pakettisi on reippaasti myöhässä, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme.
Mikäli kuljettajamme on jo käynyt osoitteessa, mutta emme tavoittaneet sinua, toimitamme paketin pakettipisteelle ja ilmoitamme sen saapumisesta saapumisilmoituksella.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme Chat-asiakaspalvelussa Matkahuolto Paketit -sovelluksessa (ma-pe 8–20, la 10–16) tai pakettipalveluiden puhelintuessa p. 020 33 6161 (ma-pe 8–16). Puhelun hinta on pvm/mpm.
Siinä tapauksessa voit myös valita toimituksen noutopisteelle ja noutaa paketin sinulle sopivana hetkenä. Tämä vaihtoehto valitaan samassa valikossa kuin toimitusajatkin ja on tarjolla koko maassa. Vaihtoehtoisesti voit valita tietyille lähetyksille myös toimituksen ilman että olet paikalla vastaanottamassa pakettia. Tällöin valtuutat kuljettajamme jättämään paketin ovesi eteen tai sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Matkahuollon kuljettaja toimittaa paketin etuovellesi. Kerrostaloissa lähetys tuodaan ovellesi, mikäli asunnosta löytyy hissi ja kuljettajan on mahdollista toimittaa paketti yksin. Muistathan toimitusaikaa valitessasi ilmoittaa lisätietoja jakelusta kuten ovikoodin tai muita ajo-ohjeita!
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Henkkareita tai valtakirjoja ei tarvita, ellei kyseessä ole henkilökohtaisesti luovutettava lähetys, joka kerrotaan saapumisilmoituksessa erikseen. Mikäli paketti luovutetaan vain henkilökohtaisesti vastaanottajalle, varaathan esille kuvallisen henkilöllisyystodistuksen (passi, ajokortti tai henkilökortti).
Toimitusaikaa valitessasi voit valita toimituksen ilman kuljettajan tapaamista, tällöin toimitamme paketin etuovellesi ilman kontaktia. Kuljettaja tarkistaa osoitteessa onko pakettia turvallista jättää kuistille ilman vastaanottajan tapaamista.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Kuljettajamme on yrittänyt toimittaa pakettia, mutta osoitteessa ei ole tavoitettu henkilöä vastaanottamaan pakettia.
Tarjoamme kaksi eri palveluvaihtoehtoa, Kotijakelun ja Jakopaketin.
Jos pakettisi on Kotijakelu, saat tekstiviestitse tai sähköpostitse kehotuksen valita sopiva toimitusaika.
Jos lähettäjä on lähettänyt paketin Jakopaketti-palvelulla, tuomme paketin perille arkena klo 8–16 ilman etukäteisilmoitusta jakeluajankohdasta. Mikäli et ole paikalla toimitushetkellä, voit noutaa paketin osoitettasi lähellä olevasta noutopisteestä saatuasi saapumisilmoituksen.
Mikäli toimitus on epäonnistunut ilman ilmoitusta, on kyseessä saattanut olla jakopaketti, jossa toimitus suoritetaan ilman etukäteisilmoitusta. Tämä on perinteisesti käytössä esimerkiksi yritysosoitteisiin. Noudathan pakettisi pakettipisteeltä tai otathan yhteyttä paketin lähettäjään mahdollisesta uudesta toimituksesta.
Tarvitsetko apua? Autamme mielellämme pakettipalveluiden neuvontanumerossa p. 0600 11300 (ma – pe 8–21, la 9–17, su 9-17). Puhelun hinta 1,98 € / min / vastattu puhelu + pvm. Jonotuksesta veloitetaan pvm/mpm.
Jos kyseessä on yritykseltä tai verkkokaupasta tilattu tavara, ilmoita tapahtuneesta vahingosta suoraan lähettäjälle kuvien kera. Suomessa kuluttajansuojalaki tuo turvaa paketin vastaanottajalle ja voit sopia korvauksesta (rahan palautus, uusi tuote tms) suoraan lähettäneen yrityksen kanssa. Korvausta Matkahuollolta hakee aina paketin lähettänyt yritys.
Mikäli kyseessä on kahden kuluttajan välinen kauppa, suosittelemme, että tavaran lähettäjä täyttää vahingonkorvaushakemuksen. Eli ilmoita myös tällöin vahingosta paketin lähettäjälle.
Korvauksissa Matkahuoltoa sitoo Tiekuljetussopimuslaissa määritelty enimmäiskorvaus 20 € / kg.
Vertaiskauppa-alustalta ostettujen second hand -tuoteiden vahingoittuessa tai kadotessa, ilmoita vahingosta vertaiskauppatoimijalle, jolta saat jatko-ohjeet.
Yritysasiakkaat
Matkahuollon sopimusasiakkaaksi pääsee ottamalla yhteyttä osoitteeseen myyntipalvelu@matkahuolto.fi.
Kuljetusluoton palvelumaksu on 14.75 €/kk ja se veloitetaan niiltä kuukausilta, kun on laskutettavia tapahtumia.
Paketit Yritysportaali on helppokäyttöinen selainpohjainen järjestelmä, jonka käytöstä emme veloita erikseen.
Valitse Lähellä-paketti, jos asiakkaasi noutaa paketin yli 2000 noutopisteestämme, ja Jakopaketti tai Kotijakelu, mikäli paketti toivotaan perille toimitettuna. Tarkemmat kuvaukset eri palveluista löytyy verkkosivuiltamme https://www.matkahuolto.fi/yritysasiakkaat/palvelut-sopimusasiakkaille.
Paketit Yritysportaalissa pääsee muokkaamaan vastaanottajan matkapuhelinnnumeroa sekä sähköpostiosoitetta siihen saakka, kunnes lähetys on noudettu. Tietojen muokkaamisen jälkeen vastaanottajalle lähtee uusi sähköinen saapumisilmoitus.
Osoitetarroja voit tilata suoraan yrityksellesi sopivimmasta toimistotarviketukusta, esimerkiksi RCK Finland Oy:ltä. RCK Finland Oy toimittaa esimerkiksi A5 EDI lomake liimattu –tuotetta tuotenumerolla 1008070.
Kirjautumissivulla on linkki salasanan vaihtoon, mutta mikäli sähköposti on matkan varrella vaihtunut etkä saa vastauslinkkiä, niin uuden salasanan voi tilata yritysasiakaspalvelusta https://www.matkahuolto.fi/yrityksille/asiakaspalvelu
Noudettavan paketin pisin sivu saa olla enintään 200 cm, paketin pituus + leveys + korkeus enintään 300 cm ja tilavuus enintään 0,5 m3. Noudettavan paketin enimmäispaino on 30 kg. (Lähellä-paketti, Pikapaketti, Asiakaspalautus.)
Perille jaettavan paketin pisin sivu saa olla enintään 240 cm ja paketin pituus + leveys + korkeus enintään 360 cm (Kotijakelu, Jakopaketti). Perille jaettavan paketin enimmäispaino on 35 kg.
Jos paketin koko on yli 60 x 60 x 100 cm tai paino 30 kg, veloitetaan Iso-lisämaksu.
Jakopaketti ja Kotijakelu ovat molemmat vastaanottajalle perille jaettavia lähetyksiä. Jakopaketti toimitetaan perille vastaanottajan osoitteeseen arkisin klo 8-16 välisenä aikana ilman erillistä ilmoitusta vastaanottajalle. Kotijakelu on palvelu, jossa vastaanottaja voi valita itselleen parhaiten sopivan toimituspäivän sekä ajankohdan. Suosittelemme käyttämään Jakopakettia yrityksille, ja Kotijakelua kuluttajille toimitettavissa lähetyksissä.
Molemmissa tapauksissa paketti voidaan luovuttaa osoitteessa tavatulle henkilölle ilman valtakirjaa.
Kyllä voi. Lavakuljetuksen voi tilata suoraan Paketit Yritysportaalissa.
Renkaat pakataan jokainen erikseen muoviin tai rengaspussiin. Jos renkaissa on vanteet, ne täytyy ennen pussiin laittamista suojata esimerkiksi teippaamalla vanteen päälle pahvi. Piikkipyörät täytyy pakata kokonaan pahviin.
Sopimusasiakkaanamme voit lähettää paketteja Matkahuollon logistiikkaterminaaleista, pakettipisteistä ja pakettiautomaateista. Lähimmän pisteesi voi tarkistaa palvelupistehausta.
Jokainen lisäpalvelu hinnoitellaan lähetykselle erikseen. Yhdellä lähetyksellä voi olla esim. Monipaketti-lisä sekä Iso-lisä.
Lähetyshinta määräytyy joko tilavuuspainon tai punnitun painon perusteella riippuen siitä kumpi on suurempi. Laskennassa käytetty tilavuusehto on 1 m3 = 250 kg eli esimerkkilähetyksen rahdituspaino lasketaan käyttäen kaavaa (0,38 * 0,40 * 0,32) * 250 kg = 12 kg.
Pienlaskutuslisä veloitetaan laskulla, jonka loppusumma on alle 100 €.
Tilaat noudon lähetyksillesi helpoiten Paketit Yritysportaalista. Nouto on mahdollista tilata myös verkkosivuiltamme tästä linkistä. Mikäli haluat sopia jatkuvasta noudosta, ota yhteyttä myyntiimme myyntipalvelu@matkahuolto.fi.
Ota yhteyttä yritysmyyntiimme tai myyntipalvelu@matkahuolto.fi, ja sovitaan jatkuvasta jakelupalvelusta!
Yrityksesi voi ottaa käyttöön palautuskoodin tai voitte tehdä asiakkaalle valmiin osoitekortin palautuslähetykselle. Osoitekortin voi tehdä mm. Paketit Yritysportaalissa.
Asiakaspalautus on mahdollista tehdä myös Matkahuollon aktivointikoodilla, joka vaatii sille tuen asiakkaan käyttämästä järjestelmästä (esimerkiksi verkkokauppa-alusta tai ERP). Aktivointikoodi mahdollistaa lähetyksen tarkemman seurannan. Myös valmiin palautusosoitekortin voi muodostaa rajapinnan kautta, eli tällöin asiakkaan järjestelmä muodostaa lähetyksen ja huolehtii tiedon siirrosta Matkahuollon järjestelmään. Pelkkä palautusosoitekortti ei riitä, vaan lähetyksestä pitää olla myös tiedot Matkahuollon järjestelmässä.
Pakettiautomaattiin voi jättää asiakaspalautuksen, jossa on valmis osoitekortti palautusta varten tai asiakkaalla on verkkokauppiaan tuottama aktivointikoodi. Automaatista valitaan ”lähetä” ja ”palautus” automaatista riippuen ja automaatti ohjeistaa näytöllä siitä eteenpäin. Kaikista Matkahuollon käyttämistä automaateista pystyy myös palauttamaan lähetyksiä.
Paketit Yritysportaalissa voi siirtää noudettavissa olevan paketin toiseen palvelupisteeseen. Paketille muodostuu uusi lähetystunnus valittuasi uuden palvelupisteen. Siirrämme paketin valitsemaasi palvelupisteeseen ja lähetämme vastaanottajalle uuden saapumisilmoituksen. Pakettia ei voi siirtää pakettiautomaatista tai pakettiautomaattiin.
Muutoksen voi myös ilmoittaa Matkahuollolle sähköpostilla osoitteeseen sopimusasiakkaat@matkahuolto.fi. Viestissä tulee kertoa lähetystunnus sekä toivottu muutos. Muutoksista veloitetaan hinnaston mukainen palvelumaksu sekä mahdolliset lisälähetyskulut.
Paketit Yritysportaalissa voi muuttaa lähetyksen vastaanottajan yhteystietoja siihen saakka, kun lähetys on noudettu. Tietojen muutos aktivoi automaattisesti vastaanottajalle uuden saapumisilmoituksen.
Ota yhteys lähimpään Matkahuoltoon 7 vrk aikana. Vahingonkorvaushakemuksen voit täyttää verkkosivuillamme tästä linkistä. Toimita vahingoittunut lähetys ja sen pakkaus Matkahuoltoon, tai sovi vahingon toteamisesta ja tarkastamisesta Matkahuollon kanssa.
Vastaanotamme mielellämme palautetta palveluistamme ja toiminnastamme. Kehittämme palveluamme jatkuvasti asiakkailtamme saamamme palautteen perusteella. Anna palautetta lomakkeella https://www.matkahuolto.fi/palautelomake. Käsittelemme ja vastaamme jokaiseen palautteeseen joko sähköpostitse tai puhelimitse.